Erik Ahlmanin aforistisia ajatuksia

Hengen päämääränä on, että maailma tulisi kirkastetuksi symbolien kautta.



Henki haluaa tehdä yksilöllisestä universaalisen.



Kun tieteen harjoittaminen menettää metafyysillisen taustansa, lakkaa se olemasta hengen työtä; senjälkeen se on vain "henkistä työtä".



Salaisuuksien portit aukenevat meissä itsessämme; meidän täytyy ikäänkuin kasvaa ne auki.



Teoreetikko, jolle sanotaan, että elämä aina on enemmän kuin kaikki teoria, voi vastata: "teoria on juuri minun elämääni".



Löytää voivat vain ne, jotka ovat kyllin nöyriä ollakseen alttiita vastaanottamaan ja joilla on kylliksi itsetuntoa asettuakseen ottamaan vastaan.



"Sielu" täytyy yhä uudelleen keksiä, muuten siitä tulee esine, kone, mekanismi.



Se, mikä enimmin on riistänyt erilleen ruumiin ja sielun, on juuri nämä nimitykset.



Kuinka ei meillä olisi edessämme iäisyyttä, kun meillä kerran on sellainen takanamme.



Mihin pyrkii kaikki tahtominen? Tekemään itsensä tarpeettomaksi.



Tahtominen -- metafyysillisessä mielessä -- on kosmoksen suunta sen yksilöllisesti määrätyssä kohdassa.



Kaikki tahtominen (velle) on oikeastaan tahtomista mieluummin (malle).



Elämän olemusta on vaikea käsittää sentähden, että siinä kaikki on samalla kertaa sekä välttämätöntä että tahdottua.



"Tarkoituksenmukaiseksi" nimitämme sellaista, mikä ei ole juuri sen tarkoituksen mukainen kuin se näyttää olevan, vaan erään toisen.



Se tragiikka on onnellisimmankin elämässä, ettei hän ole eikä voi olla sitä, mitä hän myös tahtoisi olla senlisäksi, mitä hän on.



Ei voida ajatella pessimistisempää ajatusta kuin se, että maailma olisi paras mahdollinen.



Jokainen tahtominen palkitsee itsensä täsmälleen sen mukaisesti, minkä arvoinen se on ollut.



Puolustaessamme pahaa ilmaisemme, että itse olemme siihen mahdolliset.



Voimme eräässä merkityksessä itse määrätä henkisten kärsimystemme suuruuden.



Elää arvokasta elämää triviaalisissa puitteissa on suurta, mutta se on harvinaista sentähden, että se on niin raskasta.



Siveellisten ristiriitojen voittamisessakin voi saavuttaa eräänlaisen taituruuden, joka siveellisesti on hieman arveluttava asia.



Oikeudenmukaisuus on moraalin loogillinen, rakkaus sen alooginen aines.



Rakkautta voi pitää tahtomisen korkeimpana muotona.



Jos moraali voitaisiin perustella, olisi seurauksena -- moraalin kuolema.



Ainoa arvokas meissä on se, mikä jää jälelle senjälkeen kuin olemme itsestämme eliminoineet pois kaiken, mistä ylpeilemme.



Ihminen on siveellisesti sitä arvokkaampi, mitä vähemmän se, mitä hän pitää arvokkaana, on riippuvaista saavuttamismahdollisuuksista.



Voidaan sanoa: opi tuntemaan itsesi siitä, mitä toiset rikkovat sinua vastaan!



Elämän sisäisen vakavuuden kammo pakottaa monet pysyttelemään ilmiöiden ulkopinnassa.



Yhdessä asiassa ei ihminen voi saada keneltäkään apua: velvollisuutensa valitsemisessa.



Vain egoistin häveliäisyys saa hänet periaatteessa myöntämään muille oikeuden olla egoisteja.



Skepsis käy kriitilliseksi vasta silloin, kun skeptikko alkaa epäillä, etteivät ehkä asiat niinkään vaadi skepsistä kuin hänen oma taipumuksensa skeptillisyyteen.



Henkinen itsesuojeluvaisto pakottaa meidät usein kieltäytymään toisen enemmästä ymmärtämisestä.



Henkinen rajoittuneisuus on mahtavimpia aseita olemassaolon taistelussa.



On vaikea sanoa, kumpi hyveensaarnaajalle muodostuu ajanpitkään raskaammaksi: elää oppinsa mukaan vai olla sitä tekemättä.



Käytännöllisyys on aina jonkinlaista julkeutta.



Amerikkalainen etiikka on ansaitsemiskyvyn apoteosi.



Toisten pettämisessä edellytyksenä on, että onnistuu pettämään itsensä.



Filosofi poliitikkona on välttämättä tietoinen teeskentelijä (tietoinen -- sillä jollei hän sitä ole, ei hän myöskään ole -- filosofi).



Filosofien metafyysilliset rakennelmat ovat vähemmän kuvastuksia todellisuudesta kuin uutta todellisuutta.



Profeetat elävät itsessään aikakautensa moraalin ja voivat sen perustella sanoa, minne se on johtava.



Usko siveyslain olemassaoloon on taikauskon viimeinen ja ylin muoto.



Kristinuskon viimeiset päivät ovat käsissä silloin, kun aletaan pystyttää muistopatsaita, joissa on tämäntapainen kirjoitus: "Jeesukselle, suurelle siveysopettajalleen ja siveelliselle esikuvalleen pystytti kiitollinen ja kunnioittava ihmiskunta".



Aika sovittaa ristiriidat -- siten, että se hautaa ne.



"Tilaa uusille ennakkoluuloille."

Ei kommentteja: