Nietzsche historiasta

Elämä tarvitsee historiaa, mutta liika historia vahingoittaa sitä.


Historia on välttämätön ennen kaikkea sellaiselle toiminnan ja voiman ihmiselle, joka käy suurta taistelua ja joka tarvitsee esikuvia, opettajia, lohduttajia, mutta ei löydä niitä aikalaistensa joukosta.


Historia puhtaana tieteenä merkitsisi ihmiskunnalle lopullista tilintekoa.


Jos ihminen, joka tahtoo saada aikaan jotain merkittävää ylipäänsä tarvitsee menneisyyttä, hän käyttää sitä hyväkseen monumentaalihistorian keinoin.


Elääkseen ihmisellä on oltava voimia ja aika ajoin hänen on myös käytettävä niitä murskaamaan ja hajottamaan menneisyys, tuotava se oikeuden eteen, tutkittava asia ja lopulta tuomittava se.


Historian yliannostus näyttää olevan itsekullekin aikakaudelle vaarallista, jopa hengenvaarallista.


Puhuttaessa totuudesta ja oikeudesta, ihmiset jäävät aina pelokkaan epätietoisuuden valtaan puhuuko heille fanaatikko vaiko tuomari.


Objektiivisuudella ja oikeudenmukaisuudella ei ole keskenään mitään tekemistä. Voidaan kuvitella historiateos, missa ei ole tippaakaan tavallista empiiristä totuutta, mutta mikä voisi väittää olevansa hyvin objektiivista.


Kullekin arvonsa mukaan!


Älä usko historiaan, jota ei ole kirjoittanut harvinainen henki.


Ajatteleva lukija ymmärtää!


Hillitsemätön historiantaju kaikkine seurauksineen repii tulevaisuuden juuriltaan, koska se tuhoaa kuvitelmat ja pilaa nyt olemassa olevilta asioilta niiden ainoan ilmaston, missä ne voisivat elää. Historiallinen oikeudenmukaisuus, olkoonkin, että se olisi aito ja sitä harjoitettaisiin mitä puhtaimmista aikomuksista, on täten hirvittävä hyve, koska se aina heikentää ja tuhoaa elävän.



(Friedrich Nietzschen teoksesta Historian hyödystä ja haitasta elämälle, suom. Anssi Halmesvirta, Julpu 1999)

Ei kommentteja: